Kaikki lapseni ovat kokeilleet
erilaisia urheilulajeja, joten oli vain luonnollista, että päätimme mennä mukaan melonnan alkeiskurssille nuorimman poikani kanssa. Suuntasimme siis maanantai-iltana yhdessä kohti Vuosaaressa sijaitsevaa Natura
Vivan melontakeskusta.
Ilmat todellakin
suosivat meitä ensimmäisenä iltana. Kuivaharjoittelujen ja varusteiden
pukemisen jälkeen pääsimme harjoittelemaan melontaa
käytännössä. Ensifiilikset olivat upeat liukuessamme merenpinnan tasolla pitkin peilityyntä
merenpoukamaa hakiessamme tuntumaa kajakkiin.
Suojaisassa poukamassa
harjoiteltiin erilaisia melontatekniikoita. Hetken harjoittelun jälkeen kajakkikin kääntyi jo paikoillaan. Juniorini innostui vauhdista niin, että meille tuli jo lyhyen matkan vauhtikisakin. Suureksi pettymyksekseni jäin häviölle 15-vuotiaalle
pojalleni, mutta en sentään hävinnyt puolta metriä enempää. Ehkä pidemmällä
matkalla olisi äidin sinnikkyys vienyt voiton, mutta turha kai se näin
jälkikäteen on nurista.
Toisena päivänä pääsimmekin jo lyhyelle
retkelle Vuosaaren edustalla olevaan saaristoon. Pilvisestä ilmasta huolimatta oli hyvin tyyntä eikä
vesisadettakaan saatu ilmatieteen laitoksen uhkailuista huolimatta. Hautovia lintuja täynnä olevan luodon ohitus oli omanlaisensa, hyvinkin keväinen kokemus. Meteli oli melkoinen, vaikka kaukaa yritimmekin linnut kiertää. Kuvia hautovista linnuista ei otettu, sillä halusimme taata
linnuille pesimärauhan ja menimme vauhdilla ohitse.
Melonta kahden pienen saaren välisessä kapeikossa on juuri sitä, mikä melonnassa on minua aina viehättänyt. Vesiteitse pääsee paikkoihin, jonne ei muutoin pääse ja luonto on aitoa, luonnontilaista ilman ihmisen tekemiä polkuja. Puut alkavat vihertämään ja kaikkialla on keväistä. Näissä maisemissa mieli lepää.
Kajakin kaatamisen, veteen
humpsahtamisen ja pinnalle pulpahtamisen jälkeinen kajakin etsiminen vei huomion niin, että veden hiipiminen märkäpuvusta iholle jäi lähes huomiotta. Jalka aukolle, pieni
ponnistus ja nousu kajakkiin oli
onnistunut. Adrenaliinin virratessa suonissa ei kylmyyttä tai märkyyttä edes
huomannut.
Vuorotellen teimme sekä veteen pulahtamisen että toisen pelastamisen. Ja sitten nopeasti rantaan vaihtamaan lämmintä päälle.
Vuorotellen teimme sekä veteen pulahtamisen että toisen pelastamisen. Ja sitten nopeasti rantaan vaihtamaan lämmintä päälle.
Viimeinen harjoituspäivä olikin sitten sekä tuulinen että sateinen. Lottopalloiksi pukeutuneina varusteemme olivat sään mukaisia eikä kylmyys päässyt iskemään. Aikaisempina päivinä opittuja taitoja terästettiin suojaisessa poukamassa ja opeteltiinpa me muutama uusikin juttu.
Poukaman suojissa oli turvallista kauhistella merellä puhaltavaa kovaa tuulta ja katsella ohuempien puiden taipumista kaksin kerroin. Me olimme niin hyvin suojassa, ettei edes vähäinen vastatuuli tuntunut pahalta. Harjoittelupaikat olivat kyllä optimaaliset oli keli millainen tahansa.
Tämä äiti-poika –juttu oli todella onnistunut eikä varmasti jää ainoaksi
yhteiseksi melontakokemukseksemme.
Lämmin kiitos Natura Vivalle
sekä kaikille mukana olleille melojille. Erityiskiitos ihanille oppaillemme
Outille ja Emmille sekä Ilkalle, joka tämän loistojutun Kapuan hyväksi järjesti <3
http://www.kapua.fi/osallistuja/paivi-hyvarinen/
http://www.kapua.fi/osallistuja/paivi-hyvarinen/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti