lauantai 25. huhtikuuta 2015

Menoa ja meininkiä


Viime aikoina on ollut monenlaista touhua sekä Kapuan tiimoilta että muutoinkin.  Vaikka kirjoittamiseen ei enää ole aikaa löytynytkään, on muutama valokuva kuitenkin kiireiseltä viikolta kameran muistikortille tallentunut. 
Norjan reissumme oli hauska, opettavainen ja erilaisia ajatuksia herättävä. Mukana Norjasta minun ja Pennin suhteeseen tuli uudenlaista tiukkuutta, jota en toistuvasta palautteesta huolimatta onnistunut sisäistämään aikaisemmin. Hiljaa hyvää tulee, vaikka nopeampaa kehitystä toivoisinkin - siis itseänihän minä tarkoitan.

Viime viikkoni Suomessa vastaa normaalitilanteessa kuukautta: aikatauluja, myöhästymisiä ja uusia aikatauluja. Todella upean puolituntisen pääsin viettämään keskiviikkona ystäväni tyttären valmistujaiskonserttia kuunnellessa. Monet kerrat olin ajatellut mennä kuuntelemaan nuorta lupausta livenä. Nyt päätin raivata kalenteristani väkisin tilaa. Ja kyllä kannatti!  

Perjantai –ilta kului kuopukseni kanssa korvapuusteja leipoessa. Aina välillä sitä vain hämmästelee, miten upean nuoren onkaan onnistunut kasvattamaan: oma-aloitteisen ja touhukkaan. Vaihto-oppilashakemuskin lähti nopeammin kuin äidin ajatus. Poika on vauhdikas liikkeissään, kun jotain todella haluaa. Tuli muuten herkullisia korvapuusteja.




Ja lauantaina oli vihdoin pitkään odotettu Lastenjatsit –tapahtuma Espoon Kulttuurikeskuksessa. 

Kapuaja-kavereiden kanssa onnistuimme järjestämään upean tilaisuuden, jossa yli sata lasta pääsi askartelemaan marakasseja. Osa näistä onnellisista lähti kotiinsa upeat maalaukset kasvoillaan. Tällaista Kapuamisen pitää ollakin! 

sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Se hankalampi jakso

Välillä elämässä on hieman huonompiakin jaksoja. Niin kuin nyt.

Muutama viikko jatkuvaa jomotusta, välillä jopa tuskaksi yltyvää kipua vie kärsivällisyyden äärirajoille. Lääkkeiden tiukkana vastustajana ei yöksi otettava särkylääke ole edes vaihtoehto. Paitsi muutaman viikon jälkeen, kun sopivaa asentoa ei vain löydy ja orastava uni keskeytyy asennon vaihtamisen aiheuttamaan tuskaiseen viiltoon.

Pitkähkö lääkärikierre oli saanut minut hyvin epäileväksi avun suhteen, mutta eivät ne fyysiset kivut taida aina itsestään parantua. Kiitos hyvän työtoverin päätin yrittää vielä kerran.  Sain nimen ja varasin ajan.

Fysioterapeutti kuvasi kivun aiheuttajaa sukkahousuiksi, jotka vinossa ollessaan hankaavat eri puolilta. Olen koko ajan kuvitellut kivun olevan ristiselässä, mutta fysioterapeutin hierottua jalkapöytääni kipuni helpottuivat siedettäviksi. En ollut tiennyt jalkapöytäni olevan kosketusarka. Vielä enemmän helpotusta sain, kun hän hieroi reittäni sivusta. Hieronta oli lähes sivelyä, sillä reidessäni olikin – yllätys, yllätys - todellinen kipupesäke. Hetken kuluttua kipu hieman hellitti ja hän kertoi käsittelyn riittävän tällä kertaa.

Lopuksi hän näytti, miten jalkani taipuu käsittelyn jälkeen. Ennen käsittelyä maatessani selälläni vasen jalkani nousi koukkuun, mutta en saanut sitä käännettyä yhtään kohti vatsaani. Oikea meni helposti. Käsittelyn jälkeen huomasin jalkani taipuvan kohti vatsaa vaikeuksitta ja kivutta. En olisi itse sitä uskaltanut edes yrittää.

Tämä oli hyvä alku. Toivottavasti jatko on yhtä hyvä, sillä viime viikkojen kaltaisten kipujen kanssa en voi kuvitella jaksavani enää pitkään. Periksi en anna ja fillarointi ja pitkät kävelylenkit ovat kuuluneet ohjelmaani niin kuin aikaisemminkin.  Realistina täytyy kuitenkin myöntää, että tuleva matka on vaarassa, jollen saa sukkahousujani suoraksi.


Ja aina näillä ikävimmillä asioilla on se positiivinenkin puoli. Kun en ole pystynyt juoksemaan normaalisti, olemme edistyneet Pennin kanssa agilityssä melkoisesti. Olen joutunut hakemaan optimaalisen reitin minimijuoksuin ja ohjaamaan Penniä aikaisempaa paljon tarkemmin: tulokset ovat olleet todella hyviä! Paimennuksessa olisi eilen pitänyt juosta hieman enemmän, mutta onneksi pystyin sen verran juoksemaan, että pääsin useamman kerran oikeaan kohtaan tukemaan Penniä. Kyllä se aurinko sieltä vielä esiin tulee!