Elämä on seikkailu, jossa täytyy uskaltaa tehdä uudenlaisia
asioita ja aina välillä haastaa itsensä. Ja näin olen nyt todellakin tehnyt!
Olin jo vuosia sitten huomannut erilaisia haastatteluja,
joissa kerrottiin Kapua –hankkeista ja lueskelin kuvauksia vuorimatkoista
hieman kadehtienkin. Moneen kertaan mietin, että olisipas kiva joskus olla
vastaavassa jutussa mukana. Aina vain tuntui, ettei nyt ole sopiva aika, mutta sitten joskus...
Loppuvuonna 2014 oli ystäväni tykännyt Kapuan sivuista.
Eteeni pompannut sivu herätti huomioni välittömästi, sillä siinä kerrottiin
hakuajan alkaneen 2015 Kapua Bolivia -reissulle. Sydän pamppaillen luin
hakuohjeita palaverissa istuessani ajatusten pomppiessa välillä käsiteltävään
asiaan, välillä reissuun. Palaverin päätyttyä oli päätöskin osaltani jo tehty:
kirjoitin saman tien hakemuksen päästä mukaan joukkoon.
Hakuajan päätyttyä sain kutsun haastatteluun, aivan upeaa! Pienryhmässämme
oli neljä hakijaa ja jotenkin meillä vain synkkasi saman tien - keskustelu oli
luontevaa ja kaikilla oli voimakas halu sekä kehitysyhteistyöhön että vuorille
kiipeämiseen. Riemuni oli sanoinkuvaamaton, kun sain juuri jouluaatoksi
viestin, että olen päässyt mukaan Kapuajiin. Ja sydämeni sykähti, kun ymmärsin
koko pienen porukkamme päässeen mukaan: meidän keskinäinen hyvä fiiliksemme oli
siis huomattu!
Haastan nyt myös sinut mukaan tukemaan kanssani kehitysmaiden
tyttöjen ja naisten koulutuksen, oikeuksien ja elinolojen parantamista! Vitonen hyvän asian eteen ei kaada kenenkään taloutta, mutta pienistä puroista ne suuret joetkin alkunsa saavat.
Facebookista minut ja Kapua –vuoteeni liittyviä juttuja
löydät täältä:
Kapuajat matkaavat syyskuussa 2015 Boliviaan,
jossa he tutustuvat Planin työhön ja pääsevät näkemään, mihin kerättyjä varoja
käytetään Planin varhaiskasvatustyössä. Tämän jälkeen ryhmä kiipeää Huayna
Potosille (6088 m). Jokaisen kapuajan keräystavoite on euro jokaisesta metristä
huipulle, eli 6088 euroa. Koko ryhmän keräystavoite on yhteensä 100 000 euroa.
Osallistujat maksavat itse matkakulunsa.
Kapua 2015 Bolivia -kampanjassa kerätyillä varoilla Plan tukee varhaiskasvatusta ja tasa-arvon edistämistä Boliviassa ja Latinalaisessa Amerikassa, Kynnys ry tukee vammaisten naisten voimaantumista Etiopiassa ja Keski-Aasiassa, Taksvärkki ry tukee Sambian ja Kenian katulasten koulutusta turvallista arkea ja Väestöliitto edistää nuorten seksuaaliterveyttä ja -oikeuksia Malawissa ja Nepalissa.
Ensimmäiset kapuajat kiipesivät Kilimanjarolle vuonna 2006 ja keräsivät yli 20 000 euroa Afrikan ja Aasian lasten tukemiseksi. Toinen Kapua-tiimi kiipesi vuonna 2008 Island Peakille Nepalissa ja keräsi lähes 70 000 euroa Nepalin lasten koulunkäynnin tukemiseksi. Vuonna 2010 Kapua keräsi 84 000 euroa Malawin äitiysterveyden edistämiseksi ja Kapua 2011 ylsi 95 000 euron keräyspottiin Nepalin luonnon ja ihmisten tukemiseksi. Kapua 2013 Guatemala -kampanja tuotti yli 65 000 euroa kehitysmaiden nuorten ja naisten tukemiseksi. Viime vuonna Kapua 2014 Etiopia keräsi yli 83 000 euroa kehitysmaiden tyttöjen ja naisten hyväksi.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti